SINIKKA TORKKOLA
Kolmekymmentä vuotta sitten Apua-orkesteri levytti Juice Leskisen sanoittaman ja säveltämän laulun Maksamme velkaa. Singlellä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädän uhreille. Suomalaiset muusikot seurasivat kansainvälistä esimerkkiä, vuotta aiemmin oli julkaistu Bob Geldofin ja kumppaneiden Aid Bandin kappale Do they know it’s Christmas (eivätkö he tiedä, että nyt on joulu). Levytyksellä kerättiin myös varoja Etiopian nälänhätään. Levyt olivat menestys, kumpaakin myytiin kultalevyn verran.
Wikipedian sivuilla lauluista puhutaan hyväntekeväisyyskappaleena. Hyväntekeväisyys-sanan käyttö tässä yhteydessä on ristiriidassa kappaleiden idean kanssa. Kysymys ei ole hyväntekeväisyydestä vaan solidaarisuudesta, yhteisvastuullisuudesta. Me emme auta, koska haluamme tehdä hyvin vaan me maksamme maailmanlaajuista hyvinvointivelkaa. Myös me suomalaiset olemme vastuussa maailman hädästä. Mekin olemme hyötyneet maailmantalouden vinoumista, jotka ovat vaurastuttaneet ennen muuta rikkaita teollisuusmaita.
Kansainvälisen hyvinvointivelan maksaminen on siis meidän asiamme. Me emme voi välttää vastuuta vetoamalla taloudelliseen tilanteeseen tai siihen, että omien asioiden pitää ensin olla kunnossa. Vastuun kantamista maailman pakolaisista ja köyhistä ei pidä nähdä hyväntekeväisyytenä, ylimääräisenä hyvänä tekona, jota tehdään jos varaa on.
Maailmassa on tällä hetkellä 51 miljoonaa pakolaista. Suurimman taakan pakolaisista kantavat maailman köyhimmät maat. Yli 86 prosenttia pakolaisista on kehitysmaissa. Suomi ottaa vastaan vain 1050 pakolaista vuodessa. Se on hävettävän vähän.
Häpeällistä on myös se tapa, jolla pakolaisten vastaanottamisesta puhutaan. Yksille Suomi ei ole koskaan riittävän hyvinvoiva, jotta vastuuta pakolaisista voitaisiin kantaa nykyistä enemmän. Toiset pitävät pakolaisia keinona pelastaa autioituva maaseutu. Kolmannet korostavat pakolaisten valikointia. Pitää valikoida entistä tarkemmin, jotta saadaan meitä eniten hyödyttäviä pakolaisia ja ennen kaikkea vältetään liian erilaiset ihmiset.
Pakolaisten valikoiminen omaan kulttuuriin sopiviksi on rasistinen ajatus, josta olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmenet sitten. Näkemys kumpuaa omahyväisyydestä ja kyvyttömyydestä nähdä, kokea ja oppia uutta. Sellaista ajatusta en olisi uskonut kuulevani rasismin vastaisella viikolla järjestetyssä paneelissa, jossa puhuttiin humanitaarisesta siirtolaisuudesta.
Paljon on siis vielä töitä edessä ennen kuin ymmärrys ihmisten yhdenvertaisuudesta ja moninaisuuden rikkaudesta on juurittunut osaksi suomalaistakin kulttuuria. Onneksi sillä tiellä ollaan kuitenkin oltu jo pitkään ja yhä useammat meistä ovat iloisia hyvinvointivelan maksajia.
Lisääa aiheesta muualla verkossa
Yhdenvertaisuus–marssi järjestetään Tampereella 21.3.
Kommentteja: 1