Avainsana:

ruoka

Ruokaa, ei parkkipaikkoja

  • 16.2.2024
  • TEKSTI: SARALEENA AARNITAIVAL

Kotiplaneettamme maapinta-alasta jo 37 prosenttia on maatalousmaata. Ihmisten ruoantuotannon alta hävitetään edelleen valtavat määrät metsiä, soita ja muita tärkeitä elinympäristöjä. Kasvava väkimäärä tarvitsee ruokaa, jota 1960-luvulla kiihtyneen niin kutsutun maatalouden vihreän vallankumouksen jälkeen on tuotettu enimmäkseen fossiilisten polttoaineiden ja kemikaalien avulla.  Globaalissa kapitalistisessa markkinataloudessa ruokajärjestelmät ovat jo jonkin aikaa perustuneet ruoan ulkomaankauppaan. Ruokaa tuotetaan siellä, […]

Kuppila kurjistamispolitiikkaa vastaan

  • 25.8.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Yhteiskunnalliseen keskusteluun kannustava, vasemmistoliiton jäsenille suunnattu kansankuppila aloittaa syksyllä. Kuppilaa ideoinut Minna Minkkinen haluaa tarjota ihmisille mahdollisuuden kohdata ja tehdä jotain konkreettista, jolla reagoida poliittisen tilanteen ja hallituksen kurjistamispolitiikan aiheuttamaan lamaantumisen tunteeseen. Minkkinen kertoo idean olevan lähtöisin jo yli kymmenen vuoden takaa, jolloin hän oli 2011 eduskuntavaalien aikaan pyörittämässä kansankuppilaa. Nyt kuppilan tarkoituksena on tuoda […]

Voittajafiilis sienistä

  • 10.8.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

On monia syitä sienestää. Oman ruuan kerääminen luonnosta on hyödyllisyyden lisäksi äärimmäisen palkitsevaa ja hyväksi terveydelle monella tavalla. Sen lisäksi, että tietää säästävänsä rahaa ja nähneensä vaivaa, tietää olevansa vähän lähempänä omavaraisuutta, vähän valmiimpi mahdolliseen zombie-maailmanloppuun. Sienestäminen vaatii tunnistustaitoja, tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, joita kaikkia pääsee kehittämään ja harjoittamaan kokemusta kartuttamalla. Sienestäminen tekee hyvää aivoille ja […]

Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi luottamushenkilöitä, osa vasemmistoliiton edustajista vaihtuu

  • 16.5.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi toukokuun kokouksessaan pormestarin, apulaispormestarit sekä kaupunginhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston,  sekä lautakuntien ja jaostojen jäsenet jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Vasemmistoliiton edustajat kaupungin toimielimissä pysyvät pääosin samoina. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa Ilmari Nurminen (sd.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Kaisa Ikonen (kok.), toiseksi Jaakko Mustakallio (vihr.). Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen jatkaa valtuuston kolmantena varapuheenjohtajana.  Pormestariksi valittiin kokoomuksen Kalervo Kummola. Apulaispormestari […]

Tarvitaan tattarin kunnianpalautus

  • 11.4.2023
  • TEKSTI: RISTO SAARINEN

Tattari, eli viljatatar, on kasvi, joka on täynnä potentiaalia. Se sopii moniin erikoisruokavalioihin, edistää luonnon monimuotoisuutta, selviää karussakin maaperässä ja on lisäksi maukas ja ravitseva, moneen ruokaan soveltuva kasvi. Kuitenkaan sen käyttö tai viljely ei nykypäivänä Suomessa ole yhtä yleistä kuin voisi kuvitella. Tattari on tullut Suomeen kauan sitten idästä. Siksi onkin erikoista, että minä […]

Haasteiden tammikuu

  • 13.1.2023
  • TEKSTI: KATARIINA AAKUS

Vegaaninen ruoka on kallista, tofu on pahaa, tämä on vain ohimenevä trendi, en osaa kokata uusilla tuotteilla ja sitä paitsi ne ovat täynnä keinotekoisia aineita. Miksi jotain soijamössöä kutsutaan nakiksi, kun se ei sitä ole? Mikseivät nämä vegaanit tajua, että Suomessa eläimillä on tosi hyvät olot? Tämänkaltaisia kommentteja kuulee usein keskusteltaessa veganismista. Usein suosittelen kommentoijalle […]

Tampereen pikavaltuusto käsitteli valtuustoaloitteita

  • 23.11.2021
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Tampereen kaupunginvaltuuston marraskuun toinen kokous oli tavanomaista ripeämpi. Valtuusto käsitteli kokouksessaan ainoastaan valtuustoaloitteita, vastapainoksi viime viikon pitkälle talousarviovaltuustolle.  Heti kokouksen alussa valtuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) ilmoitti, että kokous päätetään seitsemään mennessä, sillä osalla valtuutetuista oli kiire tapaamaan arvovaltaisia vieraita Tampere-talossa järjestettyyn kansainväliseen tasa-arvopalkinnon juhlaan. Koulukiusaamiselle nollatoleranssi – julistetaanko vai ei? Yksi eniten keskustelua herättäneistä […]

Joulupöytä on katettu kotimaisilla elintarvikkeilla

  • 7.12.2020
  • TEKSTI: MERJA TECHTOLIN

Pakkauksen kyljessä olevalla ”Joutsen – Hyvää Suomesta” -merkillä tai ”Sirkkalehtimerkillä” tai rehellisesti Suomen lipulla on merkittävä vaikutus. Tiedät syöväsi tarkasti valvottua elintarviketta, joka on tuotettu puhtaasta maaperästä. Pohjoisen ilman ja veden laatu saa arvostusta maailmallakin.  Hygieniatasomme on poikkeuksellisen hyvää maailmanlaajuisesti. Euroopan ruokaturvallisuusviraston EFSAn mukaan Suomessa syödään EU:n puhtainta ruokaa. Tuotanto Suomessa on alusta loppuun eettisesti […]

Äitien tekemää ruokaa Pirkanmaalta

  • 16.10.2018

  Teksti: MARKKU UUSINIEMI Maatalousmaasta vähintään 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon. Niiden tuotannosta aiheutuu valtavasti ilmastoa rasittavia kasvihuonekaasuja. Ruuantuotannon ilmastovaikutuksista suurin osa syntyy alkutuotannosta, eli rehun tuotannosta pelloilla ja eläinten kasvatuksesta. Näin kerrotaan WWF Suomen verkkosivuilla. Johtopäätös on, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii vähentämään lihankulutusta. Elintarviketeollisuus voi tarjota kuluttajille kestäviä ja terveellisiä […]

Läheltä lähtee – lähiruokakierros Akaassa

  • 4.9.2017

  Teksti ja kuvat: WANDA LINDGREN    Jo viidettä kertaa järjestetyllä lähiruokakierroksella vierailijat pääsivät tutustumaan Akaalaisten lähituottajien tiloihin ja maistelemaan niiden tuottamia herkkuja. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui yhdeksän tuottajaa, joissa mukana myös paikallinen, palkittu Hopping Brewster pienpanimo. Panimon Thunder Chief Indian Pale Ale (IPA) -olut valittiin vuoden 2017 parhaimmaksi olueksi. Koko perheen tapahtumassa riitti nähtävää […]