Teksti JAAKKO REINIKAINEN, kuva TIINA HEIKKILÄ
Työväenluokalle suunnatut tuet perustuvat useimmiten kontrolliin, keski- ja yläluokan tuet puolestaan rakentuvat luottamukselle. Näin tiivisti kansanedustaja ja tutkija Anna Kontula avatessaan keskustelun Luokkalaki-pamfletistaan. Lainsäädäntö ja virkavalta kohtelevat ihmisiä luokka-aseman perusteella. Monet räikeimmistä epäkohdista liittyvät sosiaalitukien jakamisperiaatteisiin.
– Tämä näkyy selvästi toimeentulotukihakemuksissa, jotka liitteineen kattavat yleensä 40–120 sivua. Ei siis ihme, että varovaistenkin arvioiden mukaan joka neljäs tukeen oikeutetusta ei sitä hae, kuvaa epäsuhtaa Kontula, joka on vuosien varrella henkilökohtaisesti auttanut useita kansalaisia toimeentulotukihakemusten laatimisessa.
Toimeentulotukeen ja muihin kunnissa päätettäviin sosiaalietuuksiin liittyy myös paljon paikallista vaihtelua. Kontula kertookin taistelleensa jo pitkään Tampereen sosiaalitoimen kanssa. Virasto edellyttää asiakkailtaan liitteitä, joita se ei omien sääntöjensäkään mukaan tarvitse mihinkään.
Luokkalaki kuohautti
Alustuksen jälkeistä keskustelua leimasi luokkakeskustelun puutteen huomioiminen nyky-Suomen julkisessa keskustelussa. Näin siitä huolimatta, että luokka-asema vaikuttaa läpi yksilön elämän terveydestä kulttuurielämään. Luokkaerojen aiheuttamaa epätasa-arvoa myös tunnistetaan huonommin kuin esimerkiksi sukupuoleen liittyvää.
Näkemyksiä herätti niin luokan määritelmä kuin luokkajakojen nimeäminenkin, joista Kontulan pamfletissa tärkein kulkee työväen- ja keskiluokan välillä. Kysymykseen, eikö työväenluokasta pitäisi erottaa ne, jotka elävät täysin sosiaalietuuksien varassa, Kontula vastasi kielteisesti. Syyksi hän esitti ryhmän suhteellisen pienuuden, sekä näiden ihmisten oman yleisen kokemuksen työväenluokkaan kuulumisesta.
Kun 1970-luvulla luokkapuhe oli Kontulan mukaan hyvin abstraktia ja teoreettista, nykyajan ongelma on, että valtakunnan ylintä johtoa myöten yhteiskuntatieteellinen kosketus on pääsääntöisesti vajavaista. Poikkeuksiakin tosin löytyy.
– Kokoomuspoliitikot, jotka opiskelivat sosiologiaa, kun se oli muotia 30 vuotta sitten, klaaraavat nämä asiat edelleen.
Liiallisen “teoriarunkkauksen” ja tietämättömyyden välimaastosta Kontula hakee Marxin itsensä suosimaa ohjenuoraa:
– Pitää puhua ja kirjoittaa niin, että tutkittavakin ymmärtää.
Vaatimattomuuden kulttuuri on murtunut
Kontula muistuttaa, että luokkayhteiskunta on teollistumisen historiallinen tuote, jonka loppu saattaa hyvinkin olla jo käsillä. Mikä sitä seuraa, on keskeinen kysymys. Digitalisaation ja robotisaation kynnyksellä sosiaaliturvaakin tulisi ajatella uudelleen.
– Perustulo on ainoa vaihtoehto harvojen sosiaaliturvan muodostamalle dystopialle. Sen ympärille on mahdollista muodostaa yhteisiä luokkaintressejä, toteaa Kontula.
Suomessa on varsinkin parempiosaisten taholla ollut tapana ajatella, että keskiluokkaahan täällä kaikki ollaan. Kontula kuitenkin kokee, että ilmapiiri on alkanut viime vuosina muuttua. Väkimäärältään pieni suomalainen eliitti on löytänyt itseidentiteettinsä globaalistuvasta maailmasta. Tavaran tilalle etsitään elämyksiä, kulttuuria ynnä muuta aineetonta kulutusväylää.
– Luokat pyrkivät aina erottautumaan toisistaan. Uusi trendi keskiluokassa on, että se pyrkii eroon tavarasta, joka nykyään on niin halpaa. Viiden euron anorakkini jaksaa hyvin toista talvea.
Keskustelutilaisuuden Anna Kontulan kirjasta Luokkalaki järjesti Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto maanantaina yliopistolla.
Aiheesta aiemmin Vasen Kaistassa
Esko Seppänen arvioi Anna Kontulan uuden kirjan Luokkalaki (10.10.2016)
*