Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

27.9.2016 klo 15:02

Jo kolmannes Tampereen kuntavaaliehdokkaista asetettu

Li Andersson Tammelantorilla 17.9.2016 kuva Sinikka Torkkola
Li Andersson vauhditti vaalityötä Tammelantorilla 17.9.2016 (Kuva: Sinikka Torkkola)

 

Teksti: CAI MELAKOSKI
Runsas viikko on kulunut kuntavaalikampanjan käynnistämisestä Tammelantorilla, ja jo kolmasosa ehdokaslistasta on täyttynyt, kertoo Tampereen vasemmiston puheenjohtaja Jouni Sirén:

‒ Tiedossa on jo toinenkin kolmannes, joten olemme luottavaisia sen suhteen, että saamme vaaleihin täyden ehdokaslistan. Ehdokaslistat jätetään viimeistään Kalevalan päivänä, helmikuun loppuun on vielä runsaat viisi kuukautta aikaa, Sirén iloitsee.

Vaaliohjelmaa tehdään parastaikaa useissa työryhmissä, ja ehdokkaiden tukiryhmiä muodostetaan. Uusia jäseniä on virrannut vasemmistoliittoon myös Tampereella, myös tämä antaa vaalityölle hyvät lähtökohdat.

‒ Vaalityöhön ja ehdokkaiden tukiryhmiin voivat tietenkin osallistua muutkin kuin jäsenet, Sirén täsmentää.

‒ Ehdokasjoukko on jo hyvin edustava, löytyy kaikenikäisiä ehdokkaita monelta työkokemuksen ja asiantuntemuksen alalta. Vaalien teemoihin liittyviä tilaisuuksiakin on suunnitteilla useita. Seuraava kokoontuminen suuremmalla porukalla on Tampereen vasemmiston syyskokous 23.11. Sinne ovat kaikki jäsenet ja ystävät tervetulleita viimeistelemään vaalityön tavoitteita, Sirén kutsuu.

Ensimmäiset ehdokkaat

Mikko Aaltonen, apulaispormestari
Ulla Aatsinki, tutkijatohtori
Liisa Ahola, vertaisohjaaja, eläkeläinen
Zafar Ahmed, tohtoritutkija
Tatu Ahponen, kielenkääntäjä
Ulla-Leena Alppi, sijaisvanhempikouluttaja, kaupunginvaltuutettu
Milka Hanhela, opiskelija
Tiina Heinonen, leipuri
Kalle Hyötynen, järjestötoimitsija, kaupunginvaltuutettu
Mirja Juusola, perushoitaja
Ilkka Järvelä, eläkeläinen, varavaltuutettu
Wilma Karikko, hanketyöläinen
Emilia Lehtomäki, sairaanhoitaja
Emmi Liinalaakso, hitsaaja
Terjo Linnanen, metallityöläinen
Juhapekka Lindfors, lähihoitajaopiskelija
Mahmoud Machaal, sairaanhoitaja, varavaltuutettu
Javiera Marchant Aedo, palveluasiantuntija
Lea Minkkinen, eläkeläinen
Minna Minkkinen, sosionomi, kaupunginvaltuutettu
Ilkka Porttikivi, rikosseuraamustyöntekijä, varavaltuutettu
Jarmo Puskala, elokuvakäsikirjoittaja
Juho Puusniekka, lähihoitajaopiskelija
Virvamari Rask, koneenasentaja, varavaltuutettu
Leena Rodriguez (os. Sulkanen), hankeasiantuntija
Pirjo Savonrautia, TtM, sairaanhoitaja (amk)
Tommi Silvennoinen, teatteriohjaaja
Jouni Sirén, kielenkääntäjä, osuuskuntayrittäjä
Leila Tilvis, työsuojelutarkastaja
Sinikka Torkkola, tutkijatohtori, pääluottamusnainen, varavaltuutettu
Päivi Tyni, tutkija, työtön
Sirkkaliisa Virtanen, kunnallisneuvos, apulaispormestari emerita
Petteri Vuorikivi, järjestötyöntekijä, myyjä

Lisätietoja:
Tampereen vasemmiston kuntavaalisivu (Täällä linkki lomakkeeseen, jolla voi ilmoittaa kiinnostuksensa ehdokkuuteen)

Aiheesta Vasen Kaistassa:

Aktiivit ja Andersson avasivat Pirkanmaan vasemmiston vaalikampanjan (19.9.2016)

Kimpassa kuntavaaleihin (18.5.2016)

|||

Ehdokaslistan titteleihin on tehty päivityksiä 28.9.2016.

*

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *