Artikkeli: Uutiset 2013–2018

4.7.2016 klo 11:24

Vanhan kirjallisuuden päivillä vasemmiston vastaisku

Vahvoilla naisilla Anna Kontulalla ja Merja Kyllösellä on painavaa sanottavaa ja vankka kannatus.
Vahvoilla naisilla Anna Kontulalla ja Merja Kyllösellä on painavaa sanottavaa ja vankka kannatus.

Teksti: PIRKKO NIEMI, kuva: SIRPA KOSKINEN
Kansanedustaja Anna Kontula ja europarlamentaarikko Merja Kyllönen vierailivat Sastamalan vasemmistoliiton tilaisuudessa Raivion Työväentalolla viime perjantaina. Merja Kyllönen kierteli myös Vanhan Kirjallisuuden päivillä ja tapasi paikallislehtien toimittajia.

Merja Kyllönen sanoi suoraan ja kaartelematta, kuinka hallitus yrittää tyhmistää kansalaisia. Hallitus pyrkii luomaan mielikuvaa todella isosta kriisistä ja pakottaa työntekijät keinotekoisen kriisin maksajiksi. Suomen suurin kriisi on vientituotteiden puute ja kilpailukykysopimuksesta ei ole vientituotteeksi. Kuitenkin siihen on käytetty runsaasti yhteistä aikaa ja voimavaroja.

– Suomesta löytyy vientituotteita, jos ymmärrämme toimia myös maailmalla eniten tarpeellisten asioiden, kuten puhtaan juomaveden, ruoan ja energian parissa uusia tuotteita kehittäen. Energian tuotannossakin Suomi voisi olla lähes omavarainen, kun keskittyisimme ratkaisemaan maailman energiahaasteita, jatkuvan kriisitietoisuuspuheen ja apatian lietsomisen sijasta, totesi Kyllönen

Pitkäaikaistyöttömällä muita heikompi yksityisyyden suoja

Anna Kontula luokkalaki 300
Anna Kontulan pamfletti Luokkalaki ilmestyy lokakuussa.

Anna Kontula puhui suomalaisest luokkayhteiskunnasta, jossa lait ja viranomaiskäytännöt ovat täynnä sosioekonomista syrjintää ja eriarvoisuutta. Laki ei ole kaikille sama: keskiluokalle tarkoitetut palvelut pohjautuvat luottamukseen, työväenluokalle kontrolliin.

Pitkäaikaistyöttömien yksityisyyden suojan puute on hyvä esimerkki eriarvoisesta lainsäädännöstä. Kontula teki oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille  toukokuussa kirjallisen kysymyksen pitkäaikaistyöttömien yksityisyyden suojasta. Pitkäaikaistyöttömien terveystietoja on tallennettu vuodesta 2014 alkaen monialaiseen yhteispalvelun rekisteriin. Rekisterissä, johon on kirjattu työttömien sosiaalista tilannetta sekä terveydentilaa ja työ- ja toimintakykyä koskevia tietoja, on jo nyt kymmeniä tuhansia nimiä. Tulevaisuudessa rekisteriä on tarkoitus laajentaa merkittävästi.

Käytännössä pitkäaikaistyöttömän henkilökohtaiset tiedot ovat laajasti  kunnan sosiaali- ja terveysviranomaisten katsottavissa. Kontula pitää erityisen ongelmallisena sitä, ettei tietojen katselusta jää rekisteriin mitään jälkeä eikä jälkeenpäin voida selvittää, ketkä kaikki tietoja ovat katsoneet. Käytännössä virkailja, jolla on oikeudet käyttää rekisteriä, voi ilman kiinnijäämisen pelkoa katsoa myös muiden kuin omien asiakkaidensa tietoja.

Puheenvuorot herättivät paljon keskustelua. Paikalla oli väkeä monelta eri paikkakunnalta niin Pirkanmaalta kuin Satakunnastakin ja jopa Etelä-Karjalasta. Yhteensä osallistujia oli puolen sataa. Tilaisuuden lopuksi nautittiin kahvit ja jatkettiin jutustelua.

 

Lue lisää muulta verkosta

Anna Kontulan kirjallinen kysymys pitkäaikaistyöttömien yksityisyyden suojasta

Muualla Vasen Kaistassa:

Vahvat vasemmistonaiset vanhassa Vammalassa (4.7.2016)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *