Artikkeli: Uutiset 2013–2018

31.5.2016 klo 15:13

Vesiliikelaitoksen yhtiöittäminen vesittää demokratiaa

Ylöjärven vesitorni
Ylöjärven vesitorni sijaitsee Soppeenharjun ulkoilureitin varrella Työväentalontien päässä

 

Toimittaja: PÄIVI TYNI, kuvat: RAUNO KESSELI
Ylöjärven kaupunginvaltuusto tekee ensi viikon maanantaina lopullisen päätöksen Ylöjärven vesiliikelaitoksen yhtiöittämisestä. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa 30.5.2016. Kokoomus, perussuomalaiset ja vihreiden edustaja kannattivat yhtiöittämistä. Vasemmistoliiton kanssa samalla kannalla – yhtiöittämistä vastaan – olivat sosiaalidemokraattien ja keskustan edustajat. Äänestystulos oli 5–6 yhtiöittämistä vastustavien tappioksi.

Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö ja valtuustoryhmä ovat käsitelleet asiaa kokouksissaan ja kuulleet myös ulkopuolisia tahoja päätöksenteon pohjaksi. Vasemmiston kaupunginvaltuutettu Rauno Kesselin mukaan näyttää, että yhtiöittäminen ymmärretään useissa poliittisissa ryhmissä lähinnä muodollisuutena ja taloudellisena keinona parantaa kaupungin tasetta.

– Meille asia on paljon periaatteellisempi. Hyvä, laadukas pohjavesi on Ylöjärven kruununjalokivi. Me vasemmistoliitossa näemme yhtiöittämisen johtavan demokratiavajeen kasvamiseen eli erittäin merkittävän, kuntalaisiin vaikuttavan asian, päätöksenteon siirtymiseen pienen piirin käsiin, kun se siirtyy osakeyhtiölle. Olkoonkin se kaupungin sataprosenttisessa omistuksessa – ainakin alkuvaiheessa, toteaa Kesseli.

Ylöjärven Vesi käyttää pohjavettä, joka tulee Ahveniston (kuva), Saurion ja Vilpeen vedenottamoista


Demokratiaa heikentävään yhtiöittämiskehitykseen ovat kiinnittäneet huomiota myös arvovaltaiset tahot. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori
Olli Mäenpää näkee kunnan toimintojen yhtiöittämisessä paljon arveluttavia piirteitä. Hänen näkemyksensä on, että yhtiöittäminen kaventaa väistämättä kunnallista demokratiaa, kun kunnan asukas ei voi valittaa yhtiöiden päätöksistä. Kunnan mahdollisuus valvoa yhtiöitettyjä toimintoja heikkenee ja näin niiden avoimuus kärsii. Yhtiöt eivät kuulu julkisuuslain soveltamisalaan, joten aiempi viranomaisjulkisuus katoaa.

Toinen huippuasiantuntija, Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen, pitää kuntien lisääntynyttä yhtiöittämishalukkuutta myös huomattavana perustuslaillisena ongelmana.

Ylöjärven kaupunki tilasi konsulttiyhtiö Pöyry Oy:ltä selvityksen siitä mitä vaikutuksia vesiliikelaitoksen yhtiöittämisellä on verrattuna nykytilanteeseen. Selvityksessä esitettiin kummankin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet ja se on asiallisesti laadittu, mutta Kesseli pohtii, onko tällaisten selvitysten ostaminen konsulteilta yksi tietoinen ulkoistamisen keino.

– Oikeusprofessoreiden esittämiä näkökantoja ei tuotu esille Pöyryn raportissa eikä yhtiöittämisvalmistelussa. Halutaanko julkisen vallan vastuulla olevia asioita enemmän liikesalaisuuksien piiriin ja halutaanko painottaa enemmän tehokkuutta ja vahvistaa johtajavaltaisuutta vai edistää päätöksenteon julkisuutta ja läpinäkyvyyttä, demokraattista kontrollia ja kuntalaisten tasa-arvoisuutta, kysyy Kesseli. Hänen mielestään tulee toimia jälkimmäisen vaihtoehdon mukaisesti.

– Vasemmistoliiton mielestä Ylöjärven kaupungin vesiliikelaitosta tulee kehittää niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla turvaa vesihuollon asukkailleen, päättää Kesseli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *