Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

3.3.2016 klo 09:39

Olen kiitollinen Tampereelle joukkoliikenteestä

Onnikat_keskustori_900x550_cm

Teksti: LIISA AHOLA, Kuvat: CAI MELAKOSKI
Tampereella kaupunkikuvaan kuuluvat ehdottomasti bussit. Tai tamperelaisittain nysset. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: onnikka, linkka, linkkari, linjuri, linjabiili… Tulevaisuudessa saanemme raitiovaunun, ratikaksi sitä jo tuttavallisesti puhutellaan.

Valtionrautateiden aikaan

Tunnustaudun raideliikenteen ystäväksi. Olen pahoitellut, ettei VR ole ymmärtänyt rooliaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella lähiliikenteen järjestäjänä. Tampereen seudulla oli kauan sitten toimivaa lähiliikennettä kiskoilla. Lähijunat, Valmetin työläisten valmistamat dieselmoottorivaunut DM6 ja DM7 saivat nimekseen kiskobussi, mutta niitä sanottiin lättähatuiksi.

Nämä tyylikkäät daamit ovat matkalla Tampereelta Nokialle Haapamäen Museoveturiyhdistyksen järjestämässä museojunakyydityksessä huhtikuussa 2014.
Nämä tyylikkäät daamit ovat matkalla Tampereelta Nokialle Haapamäen Museoveturiyhdistyksen järjestämässä museojunakyydityksessä huhtikuussa 2014.

 

Nykyisen Tampereen kaupungin alueella oli lukuisia seisakkeita ja nyt jo kauan sitten lakkautettuja asemia. Ihmiset käyttivät mielellään paikallisjunia. Lielahdesta sattoi pyyhältää Vehmaisiin ihan vaivattomasti. Tosin Tampereen rautatieasemalla ehkä joutui vahtamaan junaa tai odottamaan jonkin aikaa matkan jatkumista ja pysähtymään seisakkeilla Amurissa, Järvensivulla, Vuohenojalla sekä Messukylän asemalla. Matkustajina oli koululaisia, perheenemäntiä ja työläisiä. Radan varren seisakkeilta tultiin junaan mattokäärön tai marjaämpäreiden kanssa. Ihmisten elämä ja arki näkyivät lättähatuissa. Sitten VR ylpistyi ja lakkasi pysähtelemästä pikkuasemilla.

Pieniä toiveita VR:n lähijunaliikenteen palautumisesta kyllä on, nokialaisia ja Nokialla asioivia on ilahdutettu palauttamalla henkilöliikenne Nokian asemalle. Jos Nokian keskustaan tai keskustasta on asiaa, Nokialta Tampereelle matka hurahtaa alle vartissa kolmella eurolla.

Rollikassa oli tunnelmaa

Varhaisin ja kaihoisin muisto Tampeereen joukkoliikenteestä on pakkasaamuina sinivihreitä kipinöitä ajojohtimistaan sinkoileva rollikka, joka kansan suussa tunnettiin sarvijaakkona ja virallisesti johdinautona.

Välillä rollikan ”sarvet” putosivat langoilta ja kuljettaja meni ulos nostamaan ne paikoilleen pitkän kepin avulla, ja taas matka jatkui.

Yksi rollikka komeilee vielä Vapriikissa.
Yksi rollikka komeilee vielä Vapriikissa.

 

Rollikat olivat hiljaisia ja päästöttömiä. Niihin mentiin sisään peräpäästä, jossa rahastaja istui kuin kuningatar valtaistuimellaan. Jokainen ehti maksaa matkansa joko rei’itettävällä kortilla tai rahalla. Rahastajan antamia ohjeita oli paras noudattaa. Kukaan ei jäänyt poistumisoven eteen tulpaksi eikä käytävälle notkumaan. Ehkä niiltä ajoilta on periytynyt myös bussihiljaisuus. Hyvin harva syntyperäinen tamperelainen loukkaa tätä käyttäytymissääntöä. Nyssessä ollaan hiljaa.

Mentiin bussilla tehokkaasti ja välillä ahtaasti

Tampereelle alkoi muuttaa ihmisiä ja esikaupungit kasvoivat. Esikaupunkeja alettiin nimittää lähiöiksi. Myös kaupungin linja-autoliikenne muuttui monella tavalla. Rollikkalinjat purettiin, bussikalusto muuttui dieselvetoiseksi, kuljettajat alkoivat rahastaa ja matkustajat alkoivat leimata linja-autolippunsa itse almexilla. Matkan piti joutua nopeasti.

Kaupungin kasvaessa liikennelaitoksen palvelut eivät pysyneet kasvun mukana. Vakiintuneissa kaupungiosissa liikenne sujui kohtalaisesti tai hyvin, mutta liikennesuunnittelu ei aina ollut ajan tasalla. Jos jokin oikein harmitti, soitin liikennesuunnittelijalle. Muutettuani asuman Linnainmaalle 1990-luvun puolivälissä virkamies ihmetteli: Mitä siellä busseilla tekee, eihän siellä asu edes ihmisiä? Ehkä hän oli känyt joskus kauan sitten alueella tai sitten ei, mutta häneltä oli mennyt ohi, että Linnainmaalla asui useampi tuhat ihmistä ja lisää asuinalueita kaavoitettiin. Joukkoliikenteen varassa olevat ihmiset olivat hätää kärsimässä ruuhkahuippuina. Bussit olivat täynnä kuin Turusen pyssyt. Aamuisin ne täyttyivät muutamalta pysäkiltä ja iltapäivällä jo usein asemalla oli turha kyytiin havitella. Tästä saattoi tulla syy oman auton hankintaan.

Kehittyvä tekniikka ja asennemuutoksia

Kaupunginosilla on oma kehityskaarensa. Linnainmaata sanottiin vuosituhannen vaihteessa puuhamaaksi, sillä silloin siellä oli paljon vaunukansaa ja rataslapsia. Pikkulasten vanhemmat ottivat aikoinaan ilolla vastaan uudistuksen, jossa yksi aikuinen pääsee maksutta vauvan tai taaperoikäisen kanssa, jos lapsi on vaunuissa. Bussikalustokin on muuttunut perheystävälliseksi. Vielä 70-luvulla ei välttämättä vaunut sopineet kaikista keskiovista autoon sisälle. Joskus vieläkin liikenteessä on autoja, joihin on kiivettävä pari porrasta. Aikoinaan kiipeäminen bussiin oli sääntö, ei poikkeus. Onneksi tekniikka on kehittynyt niin, että nykyisin voimme matkustaa matalalattiaisilla busseilla ja bussi vielä tarvittaessa kallistuukin. Keskioven pielessä ulkopuolella on nappula, jolla saa kuljettajan avamaan keskioven lastenvaunujen kanssa kulkeville.

Asiakkaiden toiveita jatkuvassa muutoksessa

Tampereen kaupungin liikennelaitos on muuttunut Tampereen joukkoliikenteeksi. Palvelualueena on Tampere ympäristökuntineen ja Vesilahti. Erityisesti teiskolaiset ovat pettyneet matkalippujen tulevaan hinnoitteluun. Tämän pettymyksen ymmärtää. Teisko liittyi Tampereen kaupunkiin siinä toivossa, että aluetta kehitettäisiin. Kaavoitus ei kuitenkaan edennyt asukkaiden toivomalla tavalla eikä palveluita kehitetty. Lohdutukseksi teiskolaiset saivat kantakaupungin matkalippujen hinnat. Tässä joukkoliikenneuudistuksessa sekin lohdutus otetaan pois.

Tampereen joukkoliikenteelle on toiveita muillakin kuin teiskolaisilla. Ikäihmisten (65+) mahdollisuus matkustaa lastenlipun hinnalla rajautuu kello 9:n ja 14:n välille. Perusteena on, että päivällä on tilaa ja autot kulkevat kuitenkin. Tämä edullinen lipun hinta on merkittävä helpotus. Monet kuitenkin surevat sitä, ettei illalla ole samaa mahdollisuutta. Iltapäiväruuhkan jälkeen liikennetiheys harvenee ja busseissa on vielä enemmän tilaa kuin päivällä. Voisivathan mummot ja papat kello 17:n jälkeen taas olla lisäkuormana tyhjiä penkkejä täyttämässä.

Pali-palveluliikenne on saanut suuren suosion. Palveluliikenne toimii eri puolilla kaupunkia ja tulee hakemaan kutsusta kello 8.30:n ja 14.30:n välillä arkisin. Joitakin poikkeuksiakin on. Jokaisella linjalla on oma puhelinnumeronsa, josta haun voi tilata. Tosin aina ei voi palvelua saada mieleisellään tavalla, sillä kyse ei ole taksipalvelusta vaan eri syistä liikuntarajoitteisille ihmisille alueellisesti räätälöidystä joukkoliikenteestä. Ihminen autetaan autoon ja autosta pois.

Palvelubussi_600x400_cm

 

Ellei autossa avustajaa ole, kuljettaja avustaa. Sen tähden aikataulut joustavat. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä itse kullekin tapahtuu. Palvelulinjoilla on myös aikataulupisteensä. Keskustassa sellaisena toimii Sokos. Netissä on aikataulut, mutta omaa palvelulinjaa voi tiedustella myös Kotitorilta numerosta 0356565700.

Jokaisella linjalla on oma toiminta-alueensa ja liikennöitsijästä riippuvainen toimintakulttuurinsa. Palvelulinjat kilpailutetaan viiden vuoden välein. Aikaisemmin palvelubussien ulkonäöstä tiesi, kuka liikennöitsijä linjaa hoiti, mutta nyt Tampereen joukkoliikenteen aikana kaikki palvelubussit ovat valkovihreitä.

Tasa-arvoa vanhuksille

Olen vaalinut ajatusta, että rollaattorien kanssa kulkevia voitaisiin Tampereen joukkoliikenteessä kohdella samalla arvokkuudella kuin lastenvaunujen kanssa kulkevia. Olen kysellytkin sitä. Minulle on kerrottu, että rollaattoriavusteisesti liikkuvien kuuluu käyttää vain palveluliikennettä tai takseja. Perusteluna käytettiin busssien turvattomuutta: huonosti liikkuva vanhus voi kaatua bussissa.

Tämä  on ongelma. Se ei ole tasa-arvoista. Lastenvaunukansa sai maksuttomat kyydit sillä perusteella, että vaunut voivat kaatua ja lapsi loukkaantua. Nyt rollaatoria käyttävät joutuvat pysymään iltapävästä alkaen ja viikonloput kotonaan, elleivät ole riittävän varakkaita taksilla ajamiseen. Rollaattorin kanssa ei pysty nousemaan bussiin etuovesta. Toisinaan näkee jännittäviä tilanteita. Henkilö nousee bussiin keskiovesta, jättää rollaattorinsa keskivälikköön ja liikkuvassa autossa seikkailee leimaamaan lippunsa. Joskus avuliaat kanssamatkustajat auttavat lipun leimaamisessa.

Säästösyistä on kehitetty kotona kuolemaan saakka -ohjelma. Ihmisten pitäisi pysyä virkeinä ja toimintakykyisinä mahdollisimman ptikään omatoimisesti. Tampereen kaupunki voisi tukea liikuntarajoitteisten ihmisten mahdollisuuksia kehittämällä joko palveluliikennettä tai bussien turvallisuutta.

Onnikat_Tuulensuu_900x550_cm

 

Lue myös aikaisemmat Olen kiitollinen jutut:

Olen kiitollinen Tampereelle kirjastosta (19.2.2016)

Olen kiitollinen Tampereelle (9.2.2016)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *