Artikkeli: Kuntavaalit 2013–2018

28.2.2016 klo 14:12

Kunta- ja maakuntavaalien aikataulut myllerryksessä

Kunta- ja maakuntavaalien ajankohtien pallottelu hämmentää kansalaisia. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin saada tolkku sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen. (Kuva: Cai Melakoski)
Kunta- ja maakuntavaalien ajankohtien pallottelu hämmentää kansalaisia. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin saada tolkku sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseen. (Kuva: Cai Melakoski)

 

Teksti: CAI MELAKOSKI   
Maakuntavaalien ajankohdaksi on nyt löytynyt neljäs vahtoehto, ja kuntavaalit suunnitellaan ehkä palautettavaksi ajankohtaan, johon se jo ennen edellistä siirtoa siirrettiin. Tämä hämmentävä tilanne kävi ilmi kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen eilen Ylen uutisille myöntämässä haastattelussa.

Edellinen eduskunta siirsi jo kuntavaalit tämän vuoden lokakuulta ensi vuoden huhtikuulle. Hallituksen viime vuonna tekemän sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen myötä luodaan uusi maakuntahallinto valtuustoineen.

Ensimmäisiä maakuntavaltuustojen vaaleja on jo kaavailtu ensi vuoden huhtikuun kuntavaalien ja vuoden 2018 tammikuun presidentinvaalien yhteyteen. Tammikuusta lähtien vaaleja on valmisteltu siten, että kuntavaalit siirrettäisiin ensi vuoden lokakuulle, ja myös ensimmäiset maakuntavaltuustot valittaisiin tuolloin. Vehviläisen eilen julkistaman uusimman vaihtoehdon mukaan maakuntavaalit pidettäisiin vasta vuonna 2021, ja kunnat valitsisivat ensimmäiset valtuustot.

– Neljäntenä vaihtoehtona vielä on noussut esille, että jos ensimmäiset maakuntavaltuustot valitsisivatkin kunnat, eli kuntien valtuustot valitsisivat poikkeuksellisesti nyt ensimmäisellä kerralla. Sitten vuonna 2021 olisi normaalit vaalit, jossa kuntavaalit ja maakuntavaalit järjestettäisiin samaan aikaan, Vehviläinen sanoo Ylen haastattelussa.

Pyysimme vasemmistoliiton järjestö- ja kunnallissihteeri Mikko Koikkalaiselta kommenttia maakunta- ja kuntavaalien saamaan uuteen käänteeseen.

Vasemmistoliiton järjestö- ja kunnallissihteeri Mikko Koikkalainen tänä aamuna vasemmistoliiton pohjoisten piirijärjestöjen Työväen talvipäivillä Sinikka Torkkolan kuvaamana.
Vasemmistoliiton järjestö- ja kunnallissihteeri Mikko Koikkalainen tänä aamuna vasemmistoliiton pohjoisten piirijärjestöjen Työväen talvipäivillä Sinikka Torkkolan kuvaamana.

‒ Ei kuulosta maakunnallisten itsehallintoalueiden itsehallinnon kannalta hyvältä, että vaaleja ei heti pystyttäisikään järjestämään. Voidaan kysyä,  mikähän perustuslakivaliokunnan ja perustuslakiasiantuntijoiden näkökulma on asiaan? Toisaalta voi käytännössä olla parempi, että kuntien valtuustot valitsevat maakunnallisten itsehallintoalueiden valtuustot kuin se, että järjestetään hätäiset ja huonosti valmistellut vaalit.  Se ei ehkä lisäisi kansalaisten luottamusta uudistusta kohtaan, Koikkalainen pohtii uutta vaihtoehtoa.

‒ Minun tulkintani mukaan sote-uudistuksen pitäisi olla hyvin pian nykyistä paljon varmemmalla pohjalla ja keskeisten päätösten tehtyjä, jotta vaaleista voidaan päättää. Pahimmassa tapauksessa vaalit päätetään siirtää, ja sitten sote-uudistus ei syystä tai toisesta onnistukaan. Joko tulee perustuslaillisia haasteita ja hidasteita tai hallitus ei vain kykene päätöksiin, Koikkalainen epäilee.

‒ Ratkaisu vaaleista pitäisi tehdä lähikuukausina, kevään aikana, mutta pystytäänkö muilta osin tekemään tässä aikataulussa riittävän nopeasti ja tarpeeksi vahvalla pohjalla olevia päätöksiä.

‒ Vasemmistoliiton kentälle viestini on se, että nyt pitää olla valmis kaikkeen. Vaikka maakunnallisille itsehallintoalueille ei vaaleja heti pidettäisikään, on paras tehdä kuntavaalivalmistelut siten, että kaikki on valmista jos kuntavaalit pidetään ensi vuoden keväällä eli yhdeksäs huhtikuuta. Se on todennäköisin ajankohta tällä hetkellä kuntavaaleille.

Anu Vehviläisen haastattelu:
Ensimmäiset maakuntavaalit voivat siirtyä vuoteen 2021 (Yle.fi 27.2.2016)

Asiasta aiemmin Vasen Kaistassa:
Tampereen vasemmiston vaalistartti lauantaina (18.2.2016)

Jutun aiheista lisää muualla verkossa:

Vaalit.fi (Oikeusministeriön vaalisivut)

Sote kompuroi taas – 15 alueen malli ei sittenkään onnistu? (Yle 16.2.2016)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *