PIRKKO SEPPI
Arto Nyberg on keksinyt vallan ovelan tavan kritisoida tätä länsimaista yhteiskuntaa ja naisen asemaa erityisesti. Viime sunnuntaina haastateltavina – ja vertailtavana oli huima naiskaksikko: suomalainen fitness-misukka ja turvapaikanhakijataustainen somalinainen, joka oli täällä kouluttautunut ja aikoi palata Somaliaan tekemään jotain maansa hyväksi. Presidenttiehdokkuus on tähtäimessä aluksi. Nainen arveli, että vaikka häntä ei virkaan valittaisikaan, niin hän kuitenkin jotakin pystyy tekemään maansa kehittämiseksi.
Fitness-misukasta näytettiin kisakuvaa, jossa hän ketkutti rasvattomaksi hivutettua kroppaansa ja pyllisteli paljasta takapuoltaan. Pakarat olivat tytön mukaan hänen paras puolensa, jota kelpaa esitellä. Näillä taidoilla ja ansioilla hän aikoo itsensä tulevaisuudessakin elättää. Katsojaparka ei voinut kuin haukkoa henkeään tämän kansan palvelijan tarjoomusten edessä.
Ennen vanhaan sirkuksissa näytettiin kääpiöitä, partaisia naisia ja epämuodostunutta elefanttimiestä. Nykyään taitaa olla kielletty tämä vanha hyvä friikkibisnes. Mikä on harmi, koska näistä näyttelyistä jäi katsojalle sentään hyvä mieli siitä, että itse on ihan terve .
Taisipa Arto Nyberg vieraat kutsuessaan tietää, kenen puolelle sympatiat kääntyisivät. Kauniiseen peittävään perinneasuun pukeutunut, rauhallisesti käyttäytyvä ja hyvää suomea puhuva somalineiti hymyili sen oloisesti, että taisi hänkin tietää.
Mitenkähän aina niin pillastun tästä seksistisyydestä? Se on naisten halveksuntaa, nolaamista, aliarvioimista ja riistoa. Ettekä voi väittää, että asenteeni on vaan kateellisen vanhan akan mutinaa. Nimittäin kokemusta on. Herran tähden: toimin puoli vuosisataa sitten Tampereella Seurahuoneella puputyttönä. Päällä oli mustat verkkosukat ja 15 sentin korkkarit ja tiukka kimaltava roiskeläppä.
Alkuraskauden takia tissitkin oli virkaan sopivassa kuosissa. Palkka oli huima 5 markkaa tunnilta; sekarimies sai raksalla vain 2 markkaa 80 penniä. Jotakinhan siinä tunsi olevansa, kun oli niin näyttävään hommaan päässyt.
Ura vaan jäi turhan lyhyeksi kun kuudennella kuukaudella en enää saanut roiskeläpän vyötäröä kuristettua kiinni ja asiakkaat, joitten kanssa joskus tanssittiin, alkoivat arvuutella, että ei sunkaan neiti ole rouva.
Noihin aikoihin äänestin keskustapuoluetta, jolla oli ehdokkaana se ihana Partapsykologi, joka joskus Seurahuoneella tanssitti ja painotti sitä, että keskustassa on seinät leveällä ja katto korkealla ja yhteiskunnan pitää olla vapaamielinen ja jokainen saa tehdä, mitä tykkää.
No jaa, jos yhteiskunta ei olisi ollut ihan niin vapaa ja kaiken riekkumisen ja menemisen sijaan minutkin olisi jyrätty tai houkuteltu ruotuun suorittamaan opiskelut loppuun, nauttisin ehkä nyt parempaa eläkettä.
Mutta se siitä. Aina nuorta itseäni muistellessani kuitenkin vakuutun siitä, että äänioikeus pitäisi ehdottomasti nostaa 30 ikävuoteen. (Sen lisäksi nuoret miehet olisi kasvatettava tähän ikään asti tarhattuina. Näin säästyttäisiin monilta rikoksilta ja liikenneonnettomuuksilta. Miestentarha korvaisi armeijan, ja miehet oppisivat tappamisen sijaan hyödyllisiä arjen taitoja mutta ilman väkivaltaa.)
Islamilainen koti haaveena
Kuinkahan selkeä ja oikea kuva tyypillisestä islamilaisesta perheestä onkaan meillä länsimaisilla naisilla, jotka säälittelemme kanssasiskojamme, joilta vapaus on riistetty. Raukat istuvat päivät pitkät haaremissa musta kaapu päällään: mihinkään eivät saa mennä, eivätkä kenenkään kanssa puhua. Poloiset.
Tietomme islamilaisnaisten arkipäivästä perustuvat usein niihin kertomuksiin, joita sikäläiseen systeemiin tyytymättömät ja tavalla tai toisella lännen ihanaan ihmemaahan karanneet naiset ovat kertoneet.
Nyt tänne saapuneesta pakolaisvirasta on muutaman kerran osunut haastateltavaksi jokunen olosuhteisin nähden hyvinvoivan näköinen keskiluokkainen rouva, joka on kehunut eläneensä hyvää mukavaa elämää kotimaassaan ennen sotien kauhuja ja pakomatkaa.
Itse voisin hyvin kuvitella olevani tyytyväinen islamvaimo. Minut olisi naitettu teini-iässä mukavalle tutulle naapurinpojalle, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Puolisoitten arvot, asenteet ja kokemukset maailmasta olisivat samat, joten yhteisymmärrys liitossa syntyisi kivutta.
Minun ei tarvitsisi kantaa huolta toimeentulosta, koska on miehen velvollisuus ja kunnia-asia pitää perheestään huolta. Voisin siis huoletonna ryhtyä pusaamaan poikalapsia. Lasten hyvään hoitoon ja kasvatukseen saisi rauhassa keskittyä, ja naapurin naiset muodostaisivat riittävän sosiaalisen verkoston. Elo olisi turvallista ja rauhaisaa. No, mutta jos mies ottaisikin toisen vaimon!
Meillä Kylmäkosken rakennuslautakunnassa oli yhden Kaarinan kanssa ihastuksen kohteena yksi mukava Väiski, jolla oli vaikeuksia päättää, kumpaan meistä tahtoisi likemmin tutustua. Tuumin mielessäni, että meistähän tulisi hyvä kahden vaimon perhe.
Me akat olimme vanhahkoja, leppoisia, samaa kaliiberia, samaa mieltä monista asioista. Ei meille tulisi riitaa eikä kilpailua. Jos Väiski sitten onnistuisi houkuttelemaan vielä nuoremman akan kolmanneksi vaimoksi, niin sillähän me passauttaisimme itseämme. Eli elän siinä käsityksessä, että arabimaailmassa on jotenkin coolimpi ja järkevämpi tapa suhtautua perheeseen.
Se on toimiva sosiaalinen yksikkö yhteiskunnan perusrakenne, ja siihen on tarpeetonta sotkea jotain kummallisia kuviteltuja kummia tunteita, rakkauksia ja mustasukkaisuuksia. Yhdessä eläessä toinen ihminen tulee automaattisesti tutuksi ja rakkaaksi sitä mukaa kuin yhteistä historiaa kertyy. Ei siihen sen kummempia kuumia huumia tarvita.
Sanotaan, että arabimaailmassa ei naista arvosteta eikä naisilla ole vaikutusvaltaa. Jostain olen kuitenkin saanut sen käsityksen, että vanhat matriarkat ovat hyvinkin vaikutusvaltaisia – nimenomaan poikiensa kautta. Äidit ovat rakastettuja ja kunnioitettuja hahmoja, joiden mielipiteitä kuunnellaan tarkasti.
Lisäksi vanhat naiset saavat sairastaa ja kuolla turvassa, perheensä helmoissa ja hoivissa. Toisin kuin meillä, jossa kolmannen kiivaan avioeronsa jälkeen yksin lopulta jäänyt mummorukka kuoleekin yksin yksiöönsä ja löydetään kolme kuukautta myöhemmin hajun perusteella.
Sitä ennen tämä mummorukka on saanut ikänsä ponnistella miehiä miellyttääkseen. Rippikouluikäisestä lähtien hän on alkanut säästää viikkorahoistaan silikonien, laserleikkausten ja hammasimplanttien hintaa. Ravannut raivokkaasti diskoissa keräämässä erinäisiäkin nirsoja erkkejä, joille on oltava missin mitoissa.
Ja vaikka olisikin, eivät silti lupaudu elättämään, vaan rakennekynsien sovittelun ohella neitokaisen on kouluttauduttava, yritettävä hankkia turvallinen toimeentulo ja pystyttävä avioeron tullessa elättämään myös lapsensa, ellei puolisolta saada ulosmitattua elatusmaksuja.
Jos minulta kysytään, millainen yhteiskunta ja asema kuvastelee onnelana, niin ilman muuta olisin tyytyväisin 30-luvun Suomen vauraan maatalon tyttärenä. Ja kuvittelen, että siinä monen polven elämänpiirissä on jotain samaa kun islamin perheissä.
JK.
Pieni tunnustus vielä omasta hitaasta kehityksestäni kohti järkevää käytöstä. Runsaasti kohua ja väärinymmärryksiä tuottaneessa Kiina-jutussani unohdin kertoa, että olin silloin vielä sillä asteella, että hilluin Taivaallisen Rauhan aukiolla Kansojen Ystävyyden hotellin baarissa olemattoman lyhyt roiskeläppä päälläni. Tottelin kyllä, kun Toveri-Tu ystävällisesti kehotti mieluummin panemaan farkut jalkaan. Piakkoin sen jälkeen vihdoin ymmärsin siirtyä maailman pelastavaan kulutukseen, enkä sen jälkeen ole tuulipuvustani luopunut.
Kirjoittaja on akaalainen toimittaja
III
Etusivun kuva: Puputytön eivät enää vuosikymmeniin ole olleet miespuolisten asiakkaiden tanssitettavana siipirakennuksen toisessa kerroksessa. Tanssiravintolan viimeiset tanssit pyörähdettiin kohta kaksi vuotta sitten. Kuva ja kuvankäsittely: Cai Melakoski