Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

28.9.2015 klo 07:31

Miksi autan?

Minna Minkkinen 2013 kuva Pasi TiitolaMINNA MINKKINEN
Maailmalla on turvaa tarvitsevia ihmisiä ja joidenkin arvioiden mukaan heitä on yhtä paljon kuin toisen maailman sodan aikaan. Suomeen tulee ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Tarve turvalle ei ole muuttunut sitten toisen maailmansodan. Ihmiset hakevat turvaa toisesta maasta, koska kotimaata ei ehkä ole tai kotimaassa ei ole turvallista.

Suomi ei ole viimepäivinä ole näyttänyt tulijoille parasta puoltaan. Turvapaikkaa hakevia kohtaan on tehty rasistisia vihatekoja, kuten heitetty vastaanottokeskuksen ovelle polttopullo tai ammuttu bussia ilotulituksilla. Suomi niittää tällä hetkellä äärimmäisen kyseenalaista mainetta maailmalla, kun rasististen toimien kuvat leviävät kansainvälisessä mediassa. Tästä ei ole hyötyä meille kenellekään vaan teemme vain hallaa itsellemme.

Haluan olla auttamassa maahan tulijan sopeutumista Suomeen. Minusta Suomi on hyvä maa asua ja elää ja toivon maahantulijan myös kokevan samalla lailla. Olen ollut Suomen Punaisen Risti apuna joitain tunteja ja koittanut osaltani saada lähipiirini ihmisiä mukaan vapaaehtoistyöhön. Monelta onkin löytynyt lahjoitustavaraa, aikaa ja kiinnostusta lähteä mukaan. Apua tullaan tarvitsemaan pitkän aikaa. Kukaan ei kotiudu viikossa tai kahdessa.

Vaikka tulijat tarvitsevat villasukkia, perunaa ja peittoja, tarvitaan myös rasismin vastaista työtä. Ilmapiiri on kiristynyt ja rasistiset teot lisääntyneet. Rasismista ei ole mitään hyötyä, siitä on vain haittaa, meille kaikille. Tarvitaan meitä ihan jokaista siihen, että kitkemme rasismin tästä maasta. Tylyä, mutta tämä on asia, jota ei voi ulkoistaa ja siirtää toisen hoidettavaksi. Meidän ihan jokaisen on puututtava osaamisemme ja kykyjemme mukaan rasismiin. Tämän lisäksi valtion ja poliisin on otettava yliote rasismista ja rasisteista ja laitettava loppu tälle hulluudelle.

Ja sanottakoon vielä kerran, maahantulijan auttaminen ei ole pois keneltäkään. Edelleen tarvitaan työtä oikeudenmukaisemman Suomen ja maailman puolesta. Tuloerojen kasvu ei ole kadonnut, köyhyyttä on edelleen ja tasa-arvoasioissa on vielä rutkasti työtä jäljellä. Itse teen töitä aamusta iltaan paremman maailman puolesta, meille kaikille paremman. Sinäkin varmaan teet?

Haluan kysyä sinulta, miksi sinä et auta ihmistä joka tarvitsee apua?

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Tampereella. Hän tekee vuosittain satoja tunteja vapaaehtoistyötä vasemmistoliitolle, liikuntajärjestöille, ihmisoikeusliikkeelle ja oikeastaan kelle vaan kuka osaa pyytää.

|||
Etusivun kuvassa oikealla vaatesäkkiä nostaa SPR:n vapaaehtoistyöntekijä Hanna Böök. Kuvaaja Kai Jokela.

Lue lisää aiheesta Vasen Kaistalla:
Tampere ja Eurooppa: Tervetuloa (13.9.2015)
Miten voin auttaa? (9.9.2015)
Ennakkoluulot ja pelot voidaan voittaa (3.9.2015)
Aapiskukko ja rauhankyyhky (10.8.2015)
Yhteistyöllä yhdessä yössä (29.7.2015)
Pallo-Veikkojen juhla: Punainen kortti rasismille (16.7.2015)
Vapaaehtoistyölle ei ole esteitä (6.7.2015)

Kommentteja: 3

  1. Vasemmiston politiikkaa on johdonmukaista: olemme köyhien, syrjäytettyjen ja hädänalaisten puolella. Köyhän ei kannata toista köyhää tai hädänalaista omasta ahdingostaa syyttää. Suomalaiset ovat saaneet aikanaan apua muilta. Viimeisen sadan vuoden aikan miljoona suomalaista on lähtenyt pakoon paitsi työttömyyttä myös poliittista vainoa. Suomi on yksi maailman rikkaimmista maista. Rikastumisen taustalla on maailmankaupan epätasapaino, kehittyvien maiden rikkaudet ovat valuneet monikansallisten yritysten voitoiksi ja osin myös läntisten teollisuusmaiden hyvinvoinniksi. Olemme osaltamme sekä moraalisesti että kansainvälisoikeudellisesti vastuussa maailman lähes 20 miljoonasta kotimaidensa ulkopuolelle jouneesta pakolaisesta. Tuon vastuuun pysytymme kyllä kantamaan ilman, että leikkaamme Suomessa asuvilta köyhiltä.

    Jos hallitus vain haluaisi lopettaa veronkierron ja verosuunnittelun, niin valtion verotulot kasvaisivat useita miljardeja euroaja eikä leikkauksia tarvittaisi. Perusporvarihallitus ei kuitenkaan tahdo suitsia harmaata taloutta vaan lisää mahdollisuuksia kiertää veroja ja valuttaa voittoja veroparatiiseihin.

    Vasemmistoliitto on puolueen toistuvasti osoittanut, miten leikkaukset vievät Suomen taloutta yhä pahempaan ahdinkoon. Leikkaukset merkitsevät kotimaisen kysynnän supistumista ja lisää työttämyyttä. Leikkausten sijaan pitäisi lisätä valtion verotuloja ja investoida työpaikkoja luoviin hankkeisiin, kuten teiden, koulujen ja sairaaloiden korjauksiin.

  2. Vasemmistoliitto kannattaa maahanmuuttoa? Samalla se kuitenkin vastustaa leikkauksia esim. eläkkeensaajilta yms. Eikä tämä ole hieman ristiriitainen yhtälö?
    Mistä vasemmisto luulee maan saavan miljarditolkulla lisää rahaa turvapaikanhakijoita varten? Lisää lainaa? Leikataan loputkin pois omilta kansalaisilta?
    Olisi mielenkiintoista saada kommenttia, mutta luulen sen olevan turhaa kyselyä, ette ole ennenkään vastanneet. Koska ei ole vastauksia, retoriikkaa ei tähän riitä. Muuhun kyllä. Vaikka sensurointiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *