Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

1.6.2015 klo 16:59

Tampere: Poliisit palkattiin, sosiaalityötä vahvistetaan

Teksti: MIKKO AALTONEN
Tampereen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan solmia Sisä-Suomen poliisilaitoksen kanssa sopimuksen, jonka mukaan Tampereen kaupunki maksaa kesän ajan kahden poliisin palkan. Näiden kahden poliisin työn painopisteenä tulee olemaan Keskustorin ja koko keskustan alueen järjestyksen valvonta.
Vasemmistoliiton edustajat ovat pitäneet suunnitelmaa ongelmallisena. Kahden poliisin palkkaaminen ei puutu niihin todellisiin syihin, jotka aiheuttavat levottomuutta ja häiriöitä Keskustorilla, vaan pahimmillaan se ainoastaan siirtää ongelman muualle. Poliisien palkkaaminen kunnan varoilla on myös sinällään ongelmallista, koska poliisin toiminta on valtion vastuulla ja valtion tulisikin antaa toimintaan riittävä rahoitus.
Monet kaupunkilaiset kuitenkin kokevat Keskustorin levottomaksi. Erityisesti lapset, lapsiperheet ja vanhukset kokevat torilla liikkumisen epämiellyttäväksi ja jopa pelottavaksi. Levottomuus on ongelma myös alueen yrittäjille. Ongelmista on tullut paljon palautetta. Näiden seikkojen vuoksi vasemmistoliitto ei vastustanut poliisien palkkaamista kesän ajaksi. Asiasta käydyssä keskustelussa vasemmistoliiton edustaja kaupunginhallituksessa Sirkkaliisa Virtanen painotti sosiaalityön merkitystä torialueen ongelmien ratkaisussa ja sitä, että ainoastaan poliisi ei voi ongelmia ratkaista. Virtanen esittikin kokouksessa ponnen: ”Etsivää sosiaalityötä vahvistetaan Tampereen keskustan alueella ja uusia yhteistyömuotoja poliisin kansaa kehitetään”. Ponsi hyväksyttiin yksimielisesti.
Keskustorin levottomuudesta on keskusteltu aikaisemminkin. Keskustelun seurauksena kaupunki on perustanut Vuolteenkadulle päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsun vuonna 2013. Huoltsu on matalan kynnyksen paikka, johon voi tulla myös päihtyneenä. Kaupunki on myös antanut avustusta yhden etsivän työparin palkkaamiseen A-klinikan Matalaan, joka tarjoaa palveluja huumeiden- ja sekakäyttäjille.
Kirjoittaja on Tampereen kaupungin apulaispormestari ja vasemmiston valtuustiryhmän puheenjohtaja
Lue lisää:
Keskustorille lisää sosiaalityötä, ei poliiseja (Vasen Kaista 29.5.2015)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *