Teksti ja kuvat: ANNUKKA ISOMAA Senegal, Dakar/N´Gor (27.1.2015)
En voi olla huomaamatta köyhyyttä kävellessäni NǴorin kylässä. Paradoksaalista kyllä, en myöskään huomattavasti varakkaampien ihmisten olemassaoloa. Kylässä nämä kaksi ääripäätä ovat sekoittuneet osittain samalle alueelle, tosin rikkaiden osuus on huomattavasti pienempi.
Punertavia hiekkateitä reunustaa keskeneräisiä kivisiä 2-4 kerroksisia rakennuksia; aaltopellistä rakennettuja hökkeleitä. Rakennusten välistä saattaa löytyä hieno paikallinen design-vaatemyymälä tai jonkin isomman autoketjun varaosamyymälä.
Roskia on ihan kaikkialla ja sitäkin enemmän rakennustyömaa jätettä. Näyttää siltä, että kaikki on keskeneräistä; joka puolella rakennetaan, mutta mikään ei ole valmistunut loppuun. Missään ei ole nähtävissä säännöksiä mihin on luvallista rakentaa hökkelinsä tai vaikkapa pienen kerrostalon.
Vanhoja ranskalaisvalmisteisia 70–80 luvun autoja (lähes kaikki keltaisella ja mustalla maalattuja takseja) on paljon, mutta yllättäen jostakin saattaa pilkottaa uuden kiiltävä citymaasturi. Tämä muistuttaa jälleen huikeista tuloeroista. Voit nähdä noin 100 000 euron maasturin parkkeerattuna jätteestä kasatun kodin viereen ja se on normaalia katukuvaa.
Laittaa miettimään. Tuloerot, kuinka kauas ne voikaan ihmiset toisistaan erottaa? Miten näin jyrkät tuloerot voidaan saada järkevään balanssiin? Voivatko Suomen tuloerot ajautua näin kauas?
Kävellessäni jostakin pöllähtää jälleen paksu savupilvi; osa roskista poltetaan kaduilla ja osa heitetään mereen. Huomasin tänään, että tästä savusta on ehtinyt tulemaan minulle jo tuttu haju..
Täällä tehdään paljon työtä. Isot verkot vedetään täällä mereltä rantaan yhdessä ja käsipelillä. Viikko sitten olin Yoff nimisellä rannalla ja huomasin pienen porukan tanssimassa ja soittamassa yhdessä rumpuja. Tätä kesti tovin kunnes huomasin kaksi isoa värikästä puuvenettä tulemassa mereltä rantaa kohden. Veneiden välissä kulki merelle paksu köysi johon oli kiinnitetty suuri verkko. Rumpujen soitto ja tanssi oli tarkoitettu ison saaliin toiveeksi.
Veneiden saavuttua rantaan rummutus loppui ja kylän miehet ja pojat tulivat vetämään raskaita verkkoja rantaan. Yhteistuumin he saivat muutaman kymmenen metrin verkon vedettyä rannalle asti. Saalis ei ollut kuitenkaan päätä huimaava, sillä kaloja oli verkossa noin reilu kaksikymmentä.. Kaloja oli vähemmän, kuin ihmisiä verkkoja vetämässä.
Saalis myytiin heti rannasta; ensin vain järjesteltii trumpettikalat, seepit sekä muut kalat, ja merenelävät omiin ryppäisiinsä. Eräs mies maksoi pienestä kalmarista 2000 frangia (noin kolme euroa), muut kauppahinnat jäivät minulle mysteereiksi.
Täällä on kaksi vallitsevaa ammattiryhmää; rakennusmiehet ja kalastajat.
Mantereella ja N`Gor saarella isoin osa porukasta työskentelee rakennustyömaalla ja he ovat kaikki miehiä. Aina teineistä sellaiseen ikään, että miehet ovat kykeneväisiä kantamaan 30–50 kilon hiekkasäkkejä päänsä päällä tai tasapainoilemaan ilman turvavaljaita kapeilla kivimuureilla rakennuksen perusteilla.
Ei ole mitenkään epätavanomaista että työmailla tapahtuu vakavia työtapaturmia tai kuolemantapauksia. Telttamajoitukseni (joka on talon katolla) läheisyydessä on rakennustyömaa, jossa on jo kolme miestä menettänyt henkensä. Rakennustyömaalla on selkeästi kaksi porukkaa. Työntekijät, jotka tuovat rakennusmateriaalia paikalle ja porukka, joka tekee varsinaista rakennustyötä.
Kalastajissa on yksittäisiä harppuunakalastajia, jotka menevät meren suulle laudalla melomalla, kun taas toiset lähtevät pienemmällä veneellä virvelöimään. On myös porukoita, jotka ovat menossa verkkokalastamaan isoilla värikkäillä puuveneillä.
Kalastajat siis täyttävät värikkäillä puuveneillään rannikot ja meret, hiekkainen manner ja saari sen sijaan on rakennustyömiesten aluetta. Lisäksi lähes kaikista ikäluokista (lapset, teinit ja vanhukset) on tietenkin vielä katumyyjiä, jotka myyvät pähkinöitä, hedelmiä, käyttöaikaa puhelinliittymiin ja muuta.
Minimikuukausipalkka täällä on noin 55 euroa kuukaudessa (noin 37 000 frangia) ja hintataso tähän nähden erittäin korkea. Marketeissa ruoka on melkein saman hintaista, kuin Suomessa. Esimerkiksi 120 gramman makkarapaketti maksaa 2000 frangia (3 euroa), neljä appelsiinia 1000 frangia (1,4 euroa), leipäpussi 1500 frangia 2,5 euroa).
Ainoastaan kala, virvoitusjuomat, alkoholi ja savukkeet ovat edullisempia. Marketit ovat selkeästi suunnattu ainoastaan varakkaille. Edullisinta on ostaa ruoka paikallisilta rantaravintoloilta tai näistä hökkelin näköisistä ravintolakioskeista keskeltä asutuksia.
Annos riisiä, kanaa ja paistettua sipulia kustantaa 1000 – 3500 frangia, 1,5 – 4 euroa. Joistakin paikoista voi ostaa edullisesti täytettyjä patonkeja 500 – 1500 frangilla (0,7 – 2 euroa).
Majoittumista varten voit vuokrata huoneen kuukaudeksi 92 000 frangilla, eli noin 140 eurolla. Jos haluat hieman viihtyisämmän huoneen, josta löytyy mm. sähköt, vuokrahinta on noin 10 000 frangia (15 euroa) vuorokaudessa.
Maalaisjärjellä voi edellisestä laskea, että 55 euroa kuukaudessa on nälkäpalkka, jolla ei elätetä muita perheenjäseniä.
Ammattiyhdistysliittoja täällä on, mutta sopimusten noudattaminen, sekä niiden päivittäminen (palkkojen korotus) ja tiedostaminen on toinen juttu. Uskon, että köyhyydestä, pienestä palkkatasosta sekä heikoista olosuhteista johtuen niin työntekijät kuin työnantajatkin sopivat asioita toisin etenkin täällä syrjemmällä.
Esimerkiksi työpäivän pituus ja viikkotyötunnit venyvät yli ja lapsityövoima on yleistä. Palkat ovat niin alhaisia, että monissa perheissä lapsien on pakko osallistua tienaamaan elantoa. Täällä on myös lapsityötä ”tukeva” (auttava) järjestö (muun muassa AMWCY ja EDNA) jotta työolosuhteet ja koulutukset saataisiin parempaan suuntaan.
Järjestöt eivät suorastaan kannata lapsityötä, mutta pyrkivät saamaan lapsille ja vanhemmille mahdollisuudet terveydenhuoltoon, koulutukseen ja opiskeluun. Tulevaisuuden tavoitteena on kuitenkin lapsityön vähentäminen ja lopettaminen.
Kirjoittaja on vuorotteluvapaalla ja Senegalissa hakemassa uutta perspektiiviä ja tekemässä työtä Dakarin läheisyydessä, ilmaista majoitusta ja ruokaa vastaan.
Annukka Isomaa on vasemmistoliiton ehdokas Pirkanmaalla kevään eduskuntavaaleissa.
Kirjoittaja on vuorotteluvapaalla ja Senegalissa hakemassa uutta perspektiiviä ja tekemässä työtä Dakarin läheisyydessä, ilmaista majoitusta ja ruokaa vastaan.
Annukka Isomaa on vasemmistoliiton ehdokas Pirkanmaalla kevään eduskuntavaaleissa.
Tässä juttusarjassa on ilmestynyt aiemmin:
Hedelmäkauppias (24.1.2015)