Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.8.2014 klo 14:15

Pirkanmaan vasemmisto kiihdytyskaistalla

Tampereen vasemmistolaiset hakivat perinteisellä kesäristeilyllään uusia perspektiivejä mm. alittamalla koskenniskan rautatiesillan.
Tampereen vasemmistolaiset hakivat perinteisellä kesäristeilyllään uusia perspektiivejä mm. alittamalla koskenniskan rautatiesillan. (Kuva: Jiri Nieminen)

CAI MELAKOSKI
Vaalikyselyt ovat innostaneet vasemmistoliiton jäsenet ja ystävät aktiiviseen loppukesään. Pirkanmaalle on luvassa kaksi vasemmiston kansanedustajapaikkaa, ainakin Tampereella osallistutaan ensi kertaa seurakuntavaaleihin ja SDNL/Vasemmistonuorten 70-vuotisjuhlat ovat lokakuussa.

Minna-Maria Solanterän eduskuntavaalikampanjan avaus oli jo viikko sitten Valkeakosken Valmarinniemessä, ja monen ehdokkaan tukiryhmät ovat kokoontuneet tai kokoontumassa.

Pohjois-Hämeen vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaat asetetaan vasta syyskuussa. Ehdokasasettelu päättyy viikon päästä, ja jos ehdokkaita asetetaan enemmän kuin 19, käydään jäsenäänestys. Ehdokkaat, joilla jo on toimiva tukiryhmä, lähtevät jäsenäänestykseen hyvistä asemista.

Eduskuntavaalityötä tehdään koko alkava toimintavuosi
Eduskuntavaalityötä tehdään koko alkava toimintavuosi

Vauhtia syksyyn on haettu jo monista tilaisuuksista. Ylöjärven järjestöväen voimin toteutettiin koko perheen pinskupuisto Räikän puistossa viime viikolla, Tampereen valtuutetut tarjoilivat viikonvaihteessa kahvia ja politiikkaa Hervannassa ja aktiivit risteilivät viikolla Näsijärvellä.

Vasemmistonuoret, Rauhanpuolustajat ja joukko muita järjestöjä saivat liikkeelle vaikuttavan mielenosoituksen “Näpit irti Gazasta”. (Lue lisää.)

Tampereen kaupunginvaltuutetut esittäytyvät syksyn kuluessa eri kaupunginosissa. Minna Minkkinen (keskellä) tarjoili kahvia ja asiaa Hervannassa. (Kuva: Jouni Sirén)
Tampereen vasemmistolaiset kaupunginvaltuutetut esittäytyvät syksyn kuluessa eri kaupunginosissa. Minna Minkkinen (keskellä) tarjoili kahvia ja asiaa Hervannassa. (Kuva: Jouni Sirén)

Seurakuntavaalit
Kirkkoon kuuluvilla tamperelaisilla vasemmiston kannattajilla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää vasemmiston listoja. Ehdokkaita etsitään parastaikaa, ja ainakin Tuomiokirkkoseurakunnassa lista syntyy. Ehdokasasettelu päättyy 15.9. Vasen Kaista julkaisee lähipäivinä erillisen seurakuntavaalijutun.

SDNL – Vasemmistonuoret 70 vuotta
Vasemmistonuorten edeltäjän, Suomen Demokraattisen Nuorioliiton ensimmäiset osastot perustettiin Tampereella 75 vuotta sitten. Kaikki nuorisoliittolaissukupolvet tapaavat toisensa yhteisessä juhlassa Tapiolan työväentalolla Tampereen Uusikylässä 25 lokakuuta.
(Lue lisää.)

Muista tilaisuuksista tulee tietoja jatkuvasti: Kuljun työväentalolla järjestetään vaihtotori 6 syyskuuta, tamperelaiset valtuutetut vierailevat Tesoman länsitorilla 13 syyskuuta. Vasen Kaistan “Vasemmisto liikkeellä” palsta yrittää pitää kirjaa kaikesta.

Politiikkaa sosiaalisessa mediassa
Monet vasemmistolaiset poliitikot perustelevat politiikkaansa ja keskustelevat ihmisten kanssa sosiaalisen median foorumeilla, Facebookissa, Twittereissä ja blogeissa.
Uusia blogikirjoituksia ovat julkaiseet ainakin Anna Kontula, Kalle Hyötynen ja Ilkka Porttikivi.

Lista pirkanmaalaisista vasemmistoblogeista

Lista vasemmistolaisista Twitter-tileistä

Vasen Kaistan vaaliennuste
Erilaisia mittauksia puolueiden kannatuksesta ilmestyy jo usein, ja yhä enemmän eduskuntavaalien lähestyessä. Vasen Kaistalla on oma kerroin, jonka avulla valtakunnallisista mittauksista sovelletaan Pirkanmaan vaaliennuste.
Helsingin Sanomat julkisti muutama päivä sitten uusimman mittauksensa. Sen perusteella tehty Vasen Kaistan vaaliennuste alla:
EK2015p-maa_paikkajako_HS07_2014

 Lisää Vasen Kaistan vaaliennusteesta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *