Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

16.6.2014 klo 23:49

Ratikassa on järkeä

Varpu Jutila kuva Erik LydenVARPU JUTILA
Äänestän tänään ratikkahankkeen etenemisen puolesta. On ilo päästä vaihteeksi  päättämään liikennehankkeesta, jossa on järkeä niin kuntalaisen kuin ilmastonkin  kannalta. Esteetön ratikka mahdollistaa sujuvan ja edullisen liikkumisen ja on sikäli  sosiaalisesti saavutettava vaihtoehto kehittää liikennettä.

Ratikka on myös ilmaston kannalta kannatettavin vaihtoehto. Kuten totesimme  vihreän valtuustoryhmän Hanna Hakon kanssa yhteisessä kirjoituksessa: ratikan huolellisesti laaditun yleissuunnitelman mukaan vuonna  2030 ratikka vähentäisi päästöjä 15 000 tonnia vuodessa runkobussivaihtoehtoon  verrattuna.

Joukkoliikenteen suosiminen yksityisautoilun sijaan on merkittävä ilmastoteko.  Tampereella raitiotie lisäisi joukkoliikenteen kulkutapaosuutta kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin bussivaihtoehto, joka pelkiltään jopa vähentää  joukkoliikenteen käyttöä tulevaisuudessa.

Joukkoliikenteen päästöjen vähentäminen on välttämätöntä, jotta Tampere pääsee  strategiansa päästövähennystavoitteisiin ja voidaan näin taata puhtaampi kaupunki  ja ilmasto myös jälkipolville.

Vaihtoehtona ratikalle on esitetty toistakin vähäpäästöistä vaihtoehtoa eli  sähköbusseja. Valitettavasti ne eivät perusbussien lailla pysty samalla tavalla  vastaamaan alati kasvavaan joukkoliikennetarpeeseen ja lisäämistavoitteisiin liian  pienen kapasiteetin vuoksi. Myöskään nykyisen teknologian sähköbussit eivät vielä  sovellu pitkille runkolinjoille. Toivon kuitenkin, että Tampereen bussiliikennettä korvataan jatkossa näillä, kunhan teknologia on riittävän kehittynyttä.

Itse kannatan ratikan rakentamista Pispalan valtatielle, jota myös huomattavasti  suurempi osa tamperelaisista kannattaa. Pispalan valtatielle rakennettuna  raitiotie tukee nykyistä infrastruktuuria ja tulee sikäli nopeammin kuntalaisten  käyttöön, myös kaupungille lipputuloja tuottamaan. Pispalan valtatiellä raitiotie mahdollistaisi jatkoyhteydet Länsi-Tampereelle sekä Pispalan kehittämisen vetäväksi  turistikohteeksi. Pispala on kulttuuripalveluineen ja miljöineen Tampereen helmi, eikä kaupunki hyödynnä sitä tällä hetkellä lainkaan siinä mittakaavassa kuin olisi  mahdollista.

Paasikiventien vaihtoehtoa on puolustettu muun muassa hieman nopeammalla  reitillä. Joukkoliikenteen pitää kuitenkin ensisijaisesti palvella ihmisiä, ja Pispalan  valtatiellä se hieman hitaampanakin palvelee paremmin muun muassa useampien  pysäkkiensä johdosta. Uskon, että Paasikiventien aika tulee vielä.

 

Lisää aiheesta Vasemmalla Kaistalla:
Pispalan reitti hävisi Paasikiventien reitille

Lisää aiheesta muualla verkossa:
Varpu Jutilan blogikirjoitus: Ratikka on ilmastolle paras valinta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *