Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.2.2014 klo 08:01

Viestintäministeri toivoo Moreenin jatkuvan

Uutiset radio Moreenista ovat ikäviö, toteaa viestintäministeri Pia Viitanen ja toivoo Moreenin jattkavan toimintaansa.
Uutiset radio Moreenista ovat ikäviä, toteaa viestintäministeri Pia Viitanen ja toivoo Moreenin jattkavan toimintaansa.

Teksti: PIRKKO SEPPI, etusivun kuva: TEPPO MOILANEN

– Uutinen on ikävä. Tämäntapaisen paikallisradiotoiminnan ja erityisesti opiskelijaradiotoiminnan säilyttäminen elinvoimaisena on minusta yhteiskunnallisesti tärkeää, kommentoi viestintäministeri Pia Viitanen uutista radio Moreenin lakkautusuhasta.

Ministeri Viitanen toteaa, etteivät Moreenin ongelmat liity toimilupaan vaan julkisuudessa olleiden tietojen perusteella taloudellisiin kysymyksiin. Siten Moreenin ongelmat eivät kuulu ministeriön tai viestintäviraston toimialueelle.
– En tunne kaikkia asian yksityiskohtia, mutta toivon tietysti, että toiminta voi jatkua, toteaa Viitanen.

Alkuviikosta Tampereen yliopisto tiedotti lopettavansa ohjelmien ostamisen radio Moreenin avustajilta kesäkuun alussa. Moreenissa on aloitettu myös yhteistoimintalain mukainen menettely, jossa käydään lävitse radio Moreenin tulevaisuutta. Alustavissa keskusteluissa on käynyt ilmi, että ellei radion rahoitusta saada järjestettyä, radion toiminta lopetetaan.

Yliopiston pääluottamusmiehen Sinikka Torkkolan mukaan Radio Moreenin toiminnan supistusten taustalla on yliopiston rahoitusmalli, joka jakaa yliopistoille rahaa koulutuksessa tehtyjen tutkintojen ja opintopisteiden sekä tutkimusjulkaisujen ja -rahoituksen perusteella. Yliopiston kolmatta tehtävää eli yhteistyötä muun yhteiskunnan kanssa rahoitusmallissa ei oteta huomioon. Tampereen yliopisto soveltaa sisäisessä rahoituksessaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmallia. Käytännössä se tarkoittaa, että radio Moreenia pyörittävälle Viestinnän, median ja teatterin yksikölle radion toiminta on suurimmaksi osaksi ”tuottamatonta toimintaa”.

– Radio Moreenin supistusten taustalla ei ole Tampereen yliopiston taloudellinen tilanne. Ennakkoarvioiden mukaan yliopiston tilinpäätös tulee olemaan useita miljoonia ylijäämäinen. Viestinnän, median ja teatterin yksikön tulos on kuitenkin alijäämäinen. Radio Moreenin toiminnan jatkuminen nykyisessä laajuudessaan edellyttäisi yliopistolta yksikölle lisärahoitusta, joka suuruudeltaan olisi muutaman prosentin luokkaa yliopiston tämänvuotisesta voitosta, toteaa Torkkola tiedotteessaan.

Lue lisää aiheesta Vasemmalta Kaistalta:

Lue lisää aiheesta Vasemmalta Kaistalta:

Radio Moreenilla on hyvät kuulijat

Uutiskommentti: yritysyliopisto syynä  Moreenin ahdinkoon

 

Lue lisää muualta verkosta

Kansan Uutisten verkkolehti:

Yliopistojen uusi rahoitusmalli Radio Moreenin kohtalona

Radio Moreeni värvää töihin ilman palkkiota

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *