Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.2.2014 klo 08:16

Radio Moreenilla on hyvät kuulijat

Radio Moreenin tulevaisuudesta päätetään tänä keväänä. Lakkaustus on yksi vaihtoehdoista.
Radio Moreenin tulevaisuudesta päätetään tänä keväänä. Lakkaustus on yksi vaihtoehdoista.

Teksti: PIRKKO SEPPI, kuvat: TEPPO MOILANEN

Radio Moreenin toiminnasta vastaavan viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman ei tiedä tarkkaan, kuinka paljon lähetyksillä on kuulijoita, koska kalliita kuulijatutkimuksia ei ole ollut varaa teettää. Hän arvioi, että kuulolla on yleensä sentään enemmän kuin sata mutta vähemmän kuin tuhat korvaparia. Etenkin Tampereen valtuuston kokouksia kuunnellaan paljon. Moreenin ohjelmisto poikkeaa edukseen monien muitten radiokanavien tarjonnasta. Klassista musiikkia ja musiikin erityisohjelmia on paljon, taiteesta ja kulttuurista myös puhutaan. Hellman sanoo, että radio Moreenilla on ”hyvä yleisö”, josta voi olla ylpeä. Radio Moreenia ei kuunnella tapettina sattumalta, vaan se valitaan.

Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikössä on päätetty,  että Moreenin 40 nykyisen avustajan työt päättyvät kesällä, heidän panokseensa ei ole enää varaa. Hellman on pahoillaan päätöksestä, joka kuitenkin on taloudellisesti välttämätön. Hyvä puoli asiassa on se, ettei radion avustaminen ole ollut kenenkään päätyö. Töistä maksetut taksatkin ovat olleet suorastaan nolostuttavan huonoja. Töitä on tehty rakkaudesta radioon, Hellman sanoo.

Radio Moreenilla on kolme tehtävää: se toimii osana opetusta, tarjoaa harjoittelupaikan tuleville journalisteille ja toimii myös vieraskielisten vaihto-oppilaiden harjoituskenttänä. Moreenin talous perustuu yliopiston opetukseen myöntämään rahoitukseen. Radio Moreeni haluaa kuitenkin pitää ylllä muutakin kuin opetukseen liittyvää toimintaa,  joka vaatii palkattua henkilökuntaa. Opetusbudjetti ei kaikkeen riitä.

Radiolla on kuitenkin myös jonkin verran tuloja: esimerkiksi Tampereen kaupunki ja seurakunnat ostavat ohjelma-aikaa. Hellman ei näe Moreenin tilannetta niin huonona, että äärimmäisen ratkaisuun päädyttäisin ja jouduttaisiin lopettamaan säästösyistä koko ohjelmatoiminta. Lisää yhteistyökumppaneita kuitenkin kaivattaisiin.

Vaikka Moreenissa ovatkin yt-neuvottelut käynnissä, Hellman ei pidä tilannetta vielä kriisinä.
–  Keskustellaan ja pohditaan yhteistuumin, miten budjetilla pärjäillään. Nyt päädyttiin uhraamaan avustajat. Moreeni ei voi vaatia yliopistolta lisärahoitusta. On kyllä yritetty neuvotella, Hellman tähdentää.

Radio Moreenin toimilupa on voimassa vuoteen 2019. Jos toiminta joudutaan lopettamaan sitä ennen, toimilupa voidaan peruuttaa tai jokin muu toimija voi ottaa sen. Jos yliopisto järjestää radiotyön opetusta, tarvitaan joka tapauksessa radio ja henkilökuntaa. Opetus nykyisessä muodossa radio Moreenin kyljessä toimii Hellmanin mielestä hyvin eikä sitä ole tarvetta muuttaa.

Lue lisää aiheesta Vasemmalta Kaistalta:

Viestintäministeri toivoo Moreenin jatkuvan

Uutiskommentti: yritysyliopisto syynä  Moreenin ahdinkoon

Lue lisää muualta verkosta

Kansan Uutisten verkkolehti:

Yliopistojen uusi rahoitusmalli Radio Moreenin kohtalona

Radio Moreeni värvää töihin ilman palkkiota

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *