Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.1.2014 klo 23:24

Morkun valtaus jatkuu

Teksti: VASEN KAISTA

Rautatieläisten seuraintalo Morkun valtaus jatkuu rauhallisissa merkeissä. Talon omistava Senaatti-kiinteistöt ei ole vaatinut toimenpiteitä valtauksen lopettamiseksi. Poliisi ei päivystä enää talolla.

Valtaajat korostavat, etteivät he ole rikkoneet paikkoja valtauksen yhteydessä, vaikka mediassa on väitetty niin.

Valtaajat järjestivät lauantai-iltana avoimen kokouksen, jossa suunniteltiin tulevaa toimintaa. Valtaajat aikovat olla talolla toistaiseksi. Paikalla oli noin kolmekymmentä ihmistä. Suunnitteilla on ainakin peli-iltoja, kehonharjoitteita, sirkustyöpajaa, kokkailua, elokuvailtoja ja kuvataidepajoja. Keskustelua käytiin myös Morkun keittiön linjasta ja päätettiin, että kaikki ruuanvalmistus on vegaanista.  Kokouksessa pohdittiin myös käytännön asioita kuten ikkunoiden tiivistämistä, siivouksen organisoimista ja tarpeellisia hankintoja.

Valtaajat toivovat lisää vapaata, epäkaupallista tilaa, jossa harrastaa ja oleilla ilman ostopakkoa tai hierarkioita. Morkulla järjestettävää ohjelmaa voi seurata Morkun facebook-sivuilta ja osoitteessa http://morkku.fi/.

Lisää aiheesta Vasemmalla Kaistalla:

Morkku vallattiin uudelleen

Poliisit eivät poista valtaajia
Morkku on auki jälleen
Morkku on vallattu
Suunitelma: tavara-asema Morkun paikalle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *